Läpi harmaan kiven: Tunnelikävely

Vaativan yöajoviikon jälkeen metrokurssilaisten on syytä käydä hieman tuulettumassa. Onneksi luvassa olisi reipas kävelyretki metrotunneleissa. Emme tosin kävelisi autioituneissa tunneleissa, vaan linjalla olevat metrojunat pyyhältäisivät ohitsemme vauhtinaan joskus jopa lähemmäs seitsemänkymmentä kilometriä tunnissa. Mutta nyt menen asioiden edelle. Ennen kävelyä pitää miettiä turvallisuutta.

Pysähtyneenä junat eivät näytä niin vaaralliselta.

Ekspeditiotamme johti HKL:n energinen Markku Kari, joka oli ohjeistanut meitä laittamaan asianmukaiset  vaatteet ja kengät jotka soveltuivat taaperrukseen epätasaisen sepelin päällä. Retkestä tulisi mielenkiintoinen, mutta vaarana olisi ohitse ajavat metrojunat, epätasaiset kävelypinnat ja rataa sivuava virtakisko, jossa virtaa jatkuvasti hengenvaarallinen sähköjännite. Kävelyn aikana piti koko ajan tiedostaa ympärillä olevat vaaratekijät. Aloitimme aamun tapaamalla metrovarikolla, josta ajoimme metrolla Kampin kääntöriteelle. Pysäytimme junan, jossa teimme evakuointiharjoituksia junassa. Laskeuduimme junan ovista sepelille käyttäen varapoistumisporrasta ja tikkaita. Haasteellista, jos joutuisimme evakuoimaan matkustajat ulos junasta samalla tavalla.

"Kantapuoli ylöspäin!"

Pienen virtakiskokertauksen jälkeen (vinkki, se on vaarallinen) oli aika lähteä katsomaan kääntöraiteen salaisuuksia. Kaikkea en tietenkään voi täällä paljastaa, mutta sanottakoon, että metrojen ja metroratojen kanssa työtä tekevät ihmiset saavat etuoikeuden nähdä kiehtovia asioita Helsingin maan alla. Maan alta pitää myös päästä pois ja joskus se pitää tehdä jalkavoimin. Kääntöraiteen lähettyviltä löytyy"kuilu", josta nousee metalliset kierreportaat ylös. Näyttävä näky, jota aikamme ihailtuamme jouduimme nousemaan ylös. Korkeuskammoisille kokemus voi olla hyvinkin jäätävä, mutta kaikki me nousimme portaat ylös. Oli varmasti hämmentävää nähdä kahdentoista keltaliivisen persoonan nousevan maan alta keskustan kirpeään aamuilmaan.

"Ollaanko jo perillä?"

Pienen kahvittelun jälkeen oli aika palata maan alle. Suuntana oli metrotunnelikävely Kampista Ruoholahden asemalle. Kävely epätasaisen kivipolun päällä tekee ihmeitä jalkapohjille, joten jalkahieronnan saa kuin kaupan päälle. Loistokasta. Kävelimme tunnelissa junaradalla kohti Ruoholahden asemaa kun retkijohtajamme ilmoitti takaamme lähestyvästä metrojunasta. Siirryimme sivuun nojaamaan harmaaseen kiveen odottamaan vauhdilla lähestyvää junaa. Junan sivuilla ei tilaa ole ainakaan liiaksi, joten olo tuntui hieman ahtaalta. Oranssi metrojuna pyyhälsi ohitsemme ilmavirran vetäessä meitä loitommas seinästä ja kohti junaa. Jouduimme ihan tosissaan keskittymään tasapainon pitämiseen. Adrenaalit nousivat, viimeistään tässä vaiheessa olimme kaikki varmasti hereillä, jos kahvi ei onnistunut tehtävää suorittamaan. Ruoholahden asemalta jatkoimme vielä jatkaa, itse asiassa Espoon puolelle.

"Uudestaan! Uudestaan!"

Saimme etuoikeuden vilkaista valmisteilla olevaa Länsimetron rata-aluetta. Rataosuus eroaa jonkin verran tutusta rataverkostamme, mutta myönnettäköön että oli aika vaikea arvioida kokonaisuutta pimeässä. Emme varmastikaan saa paljastaa liikaa siitä, mitä näimme Länsimetron osuudella, mutta lukjoiden onneksi sain lahjakkaana kamerankäyttäjänä napattua kuvan etapilta.

Toivottavasti en paljasta liikaa.

Länsimetron jälkeen hyppäsimme metroomme ja ajoimme itään päin. Kävimme nopeasti katsastamassa Vuosaaren sekä Mellunmäen kääntöraiteiden pelastustiet. Ja kyllä, saimme nousta taas portaita. Pohkeet kiittävät.

"Ollaanko jo perillä?"

Päivä saatiin sen jälkeen aika pitkälti pakettiin ja retki oli antoisa ja mielenkiintoinen. Tunnelikävelyn jälkeen oli taas aika suunnata ajatukset koulutukseen. Luvassa olisi teorian kertausta, lisää ajoharjoittelua sekä pahimmat kaikista: kolmiosainen loppukoe...

Kirjoittanut Miska Engström